Kauan sitten aikojen alussa oli maailman sota. Silloin superfiksu ihminen keksi pommisuojan. Pommisuojista tuli monien koteja. Kun sota vihdoin oli ohi, pommisuojia jäi vain yksi, eikä sitä enää sodan jälkeen käytetty.
Pommisuoja oli vuosia lojunut yhdellä saarella. Kun aikaa kului ja ihmiset kehittyivät, pommisuojasta alettiin kertoa tarinoita. Maassa, jossa pommisuoja sijaitsi tapahtui aina aika ajoin taikoja. Taiat tapahtuivat aina silloin, kun jostakin asiasta kerrottiin sellaista, mikä ei ole totta, siitä nimittäin tuli totta.
Ihmiset olivat keksineet, että jos menisi autiolle saarelle ja koskisi pommisuojan aitaa, saisi itselleen taikavoimia. Ihmiset eivät vielä silloin tienneet, että heidän maassaan todella tapahtui taikoja. Niinpä yksi rohkea mies oli kerran lähdössä saarelle. Hän matkusti monta päivää, ja kun hän lopulta saapui perille, pommisuojasta loisti kirkas valo.
Mies meni lähemmäs ja lähemmäs, kunnes viimein valo osoitti suoraan häntä kohti. Mies pelästyi, mutta pian valo katosi. Mies nosti kätensä ylös. Hän lensi! Ensin hän hätääntyi ja huusi apua, mutta lähistöllä ei ollut ketään. Hän ei tiennyt, miten pääsisi alas. Hän yritti kaikkia konsteja, mutta mikään ei auttanut. Lopulta hänen onnistui laskeutua alas.
Hän meni lähemmäs pommisuojaa ja huomasi, että sen seinustalla oli likaisia keppejä. Hän istui risaiselle penkille, ja totesi, että hänellä oli itse asiassa melko tylsää. Hän keräsi kamppeensa ja lensi innostuneena kotiin kertomaan muille, mitä oli kokenut. Kaikki olivat ihmeissään.
Ja kun mies kuoli, hänen lapsensa kertoivat eteenpäin hänen seikkailustaan, ja kun lapset kuolivat, lapsenlapset kertoivat pappansa seikkailuista. Ja niin edespäin. Näin kaikki elivät onnellisina sadun kanssa loppuun asti.
Haluatko kuulla oudosta tyypistä?